Espanjan auringon alla

Vietimme marraskuussa viikon Espanjassa kouluretken merkeissä. Omat hostimme olivat olleet jo aikaisemmin luonamme Suomessa, joten tuntui mukavan tutulta ja turvalliselta mennä heidän luokseen. Kun saavuttiin porukan kanssa Alicanten lentokentällä yöllä, tunnelma oli todella jännittävä! Paras kaverini Hilla ja meidän hostimme menimme samalla kyydillä kotiin ja vaikka oli yö niin kaikki oli täynnä virtaa. Autossa soi Bailandot sun muut täysillä ja kaikki lauloivat mukana! Sillä hetkellä tiesin, että reissusta tulee huikea! 

Viikkoon mahtui vaikka ja mitä. Kävimme shoppailemassa (paljon), söimme muy rico ( eli siis todella herkullista) espanjalaista ruokaa, olimme rannalla ja vietimme vain aikaa yhdessä, mikä oli parasta! Kävimme myös naapuri kaupungissa Valenciassa päiväretkellä jossa todellinen kohokohta oli Oceanografic, jossa oli paljon kaikkia trooppisia eläimiä ja IHANA DELFIINI SHOW! Säät suosivat meitä loistavasti koko reissun ajan ja vaikka ei aurinkoa koko ajan näkynyt, niin seura teki kyllä joka hetkestä aurinkoisen. Shortseista ja mekoista ei kyllä tingitty oli sää mikä tahansa, olimmehan sentään Espanjassa. 

Oli hauskaa kokea oikeaa espanjalaista kulttuuria asumalla perheissä. Perhe otti minut todella hyvin vastaan ja pystyin heti olla kuin kotonani. Oli ihanaa kuinka läheisiä kaikki meidän perheet olivat ja pidimme isolla porukalla yhtenä iltana fiesta, jossa soi musiikki, pidettiin hauskaa ja tottakai syötiin paljon. Oli jännää tottua espanjalaisten ruokakulttuuriin kun päivällinen syötiin yleensä tosi myöhään vasta illalla ja lounaaksi oli aina sämpylää, mutta maassa maan tavalla ja kyllä kaikki viikon jaksaa syödä sämpylää! Koska siellä sitä todella syötiin. Myös espanjankielentaito parani, vaikka olihan se aluksi aika takkuista mutta puhumalla ja kysymällä pääsi pitkälle. 

Tyhmäähän näissä leikeissä on se, että aina tulee se kotiin lähdön aika. Tämänkin reissun piti loppua jossain kohti ja bussissa matkalla lentokentälle voin sanoa, että kyllä moni tirautti parit kyyneleet. Voisin kirjoittaa tästä viikosta niin paljon mutta tuntuu että mitkään sanat ei pysty antamaan sitä tunnetta minkä siitä sai, joten siis sinun täytyy itse kokea se! Suosittelen todella lähtemään jollekin kulttuurimatkalle lukion aikana. Siihen ei tarvitse mitään muuta kuin avoimen ja iloisen mielen! Plus sitten vähän rahaa koska eiväthän ne ilmaisia ole, mutta minä mielellään maksoin tuon matkan koska sain jotain sellaista siitä mitä rahalla ei voi ostaa. Kiitos meidän ihanalle espanjanopelle Sailalle, joka järkkäsi tämän, ja tietysti matkaseuralle! 

Jonna Heinonen 

Keywords

Matkaraportti