Sotungin lukion vierailu Euroopan parlamentissa 2019

Me kaksikymmentäneljä opiskelijaa, kolme opettajaa, sekä rehtorimme Esa Partanen lähdimme joulukuun ensimmäisellä viikolla matkaan kohti Strasbourgia. Strasbourgissa sijaitsee yksi Euroopan kolmesta parlamentista, Luxembourgin ja Brysselin lisäksi. Koulumme oli valittu osaksi Euroscola-tapahtumaa, joka järjestettiin 5.12.2019 Euroopan Parlamentissa. 

Ennen matkaa meidät oli jaettu kuuteen ryhmään ja kaikille ryhmille oli arvottu oma aihe, jota ryhmä tulee käsittelemään Europarlamentissa. Nämä aiheet olivat hyvin ajankohtaisia ja käsittelivät muun muassa päihteitä, maahanmuuttoa sekä ympäristöä. 

Euroscolaan osallistui yhteensä lähes 500 opiskelijaa 21 eri Euroopan maasta. Pääsimme päivän aikana kuulemaan Europarlamentin viimeisimmistä päätöksistä ja tapahtumista, tutustumaan rakennukseen ja istumaan Euroopan parlamentin istuntosaliin, jota kutsutaan nimellä Hemicycle. Työstimme päivämme aikana ahkerasti myös meille jaettuja aiheita muiden EU-maiden nuorten kanssa. Päivä huipentui täysistuntoon istuntosalissa, jossa oppilaat esittelivät aikaansaamiaan päätöksiä ja ehdotuksia aiheisiin liittyen. Saimme jopa esittää oman mielipiteemme käsiteltävään asiaan Euroopan parlamentin äänestysjärjestelmän avulla. Meille oli järjestetty myös videopuhelu Europarlamentin jäsenen kreikkalaisen Eva Kailin kanssa, joka vastasi kysymyksiimme puhelun välityksellä. 

Huikean Euroscola-päivän lisäksi matkamme sisälsi myös joulutorien kiertelyä, paikallisia herkkuja, vierailun modernin taiteen museoon sekä runsaan määrän jouluostoksia. 

Lumi Lehmuskallio 17D