Sotungin lukion kanslia vastaa useimmin kysyttyihin kysymyksiin

Mistä voin kysyä neuvoa, jos en osaa laatia ensimmäistä lukujärjestystäni? 

Laadimme ensimmäisen periodin lukujärjestyksen valmiiksi. Siinä otetaan huomioon omat toiveesi, jotka esität meille kesällä ilmoittautumisen yhteydessä. Muut lukuvuoden lukujärjestykset ja valinnat tehdään yhdessä opinto-ohjaajan kanssa lukion alussa. Voit lisäksi kysyä neuvoa lukujärjestyksen laatimiseen myös opoilta, ryhmänohjaajalta, aineenopettajilta sekä rehtorilta. 

Mikä on pitkän ja lyhyen matematiikan ero? Kumpi kannattaa valita? 

Käyt ensimmäisessä periodissa kaikille opiskelijoille yhteisen matematiikan opintojakson, jonka aikana teet päätöksen matematiikan laajuudesta. Matematiikassa voit valita pitkän ja lyhyen matematiikan välillä. Pitkä matematiikka kannattaa valita, jos olet pärjännyt peruskoulun matematiikassa hyvillä arvosanoilla. Pitkää matematiikkaa on lukiossa käytännössä lukuvuoden ajan kolme kertaa viikossa. 

Jatko-opintojen kannalta pitkä matematiikka antaa erinomaiset valmiudet jatkaa esimerkiksi luonnontieteellisiä opintoja. Pitkän matematiikan osaamisesta on hyötyä myös esimerkiksi lääkärin, arkkitehdin, insinöörin, kemistin, matemaattisten aineiden opettajan ja kaupallisen alan ammateissa. 

Lyhyen matematiikan opetuksen tavoitteena on, että opiskelija matematiikan tietojen ja taitojen lisäksi oppii käyttämään matematiikkaa monipuolisesti sekä luottamaan kykyynsä ja taitoonsa oppia matematiikkaa. Lyhyt matematiikka antaa myös hyvän pohjan varsin monelle alalle lukion jälkeen. 

Pitkän matematiikan voi vaihtaa lyhyeen tai toisinpäin. Lyhyen vaihtaminen pitkään on harvinaista, mutta mahdollista. 

Pääseekö urheilulinjalle vaikka ei ole ns. huippu-urheilija? 

Sotungin lukion urheilulinjalle hakevan tulee olla mukana säännöllisessä seuravalmennuksessa tai muussa vastaavassa valmennuksessa. Koulussamme on sekä seuratason harrastajia että maajoukkuetasoisia urheilijoita. Kaikki kouluumme sisään päässeet urheilijat - myös yleislinjan kautta sisään päässeet - voivat osallistua myös urheiluvalmennukseen. (ks. seuraava kysymys) 

Voiko myös yleislinjan opiskelija ottaa urheiluvalmennusta? 
Yleislinjan kautta sisään tulleet opiskelijat voivat valita urheiluvalmennusta, mikäli he ovat mukana säännöllisessä seuravalmennuksessa tai muussa vastaavassa valmennuksessa. 

Miten sovitan urheilun ja lukio-opiskelun yhteen? 

Urheiluvalmennukseen on varattu oma vakituinen aika pääsääntöisesti tiistai-, keskiviikko- ja perjantaiaamuisin klo 8.15 - 10.00. Muuten opiskelet normaalisti kuten muutkin lukiolaiset. Urheilusta aiheutuneisiin poissaoloihin (esim. leirit tai kilpailumatkat) koulumme suhtautuu joustavasti. Urheiluvalmennuksesta saat koulukohtaisia valinnaisia opintoja, jotka ovat osa lukiotutkintoasi. Treenaamalla edistät siis lukio-opintojasi. 

Mitä tarkoittaa esitteessä mainittu yleisryhmän valmennus? 

Yleisryhmän valmennukseen osallistuvat ne opiskelijat, joiden lajissa ei ole koulussamme omaa lajiryhmää. Yleisryhmässä jokaiselle urheilijalle suunnitellaan henkilökohtainen harjoitusohjelma, jota toteutetaan lukiomme yleisryhmän valmentajien ohjauksessa. 

Miten oma laji / oma tiivis harjoittelu tai valmennus otetaan huomioon, jos sitä ei ole koulun lajeissa tarjolla? Saako siitä kursseja? 

Ks. ed. kysymys ja vastaus 

Miksi esim. tanssin harrastajan kannattaisi valita Sotungin lukio? 

Tanssin harrastaja saa sekä ohjattua että omatoimista harjoitusaikaa yleisvalmennuksen ryhmässä. Valmennuksen opintojaksot ovat koulukohtaisia valinnaisia opintojaksoja, jotka saat sisällytettyä lukiotutkintoosi. 

Mikä oli alin lukuaineiden keskiarvo, jolla joku urheilulinjalle on päässyt? 

Alin lukuaineiden keskiarvo, jolla voit hakea Vantaalla lukioihin on 7.0. Sama pätee myös urheilulinjalle hakemisessa. Sisäänpääsy riippuu myös urheilutaustasta, joka osaltaan vaikuttaa opiskelijavalintaan (ks. urheilulinjalle hakemisen valintaperusteet). 

Onko koululla omia joukkueita? 

Koulumme joukkueet osallistuvat sekä Vantaan sisäisiin että valtakunnallisiin sarjoihin, samoin yksilöurheilijat. 

Mikä on etälukio? Voiko päivälukion opiskelija ottaa kursseja myös Sotungin etälukiosta? 

Sotungin etälukio tarjoaa päivälukion opiskelijoille mahdollisuuden suorittaa osan lukio-opinnoista verkko-opintoina, joissa ainoastaan koe tehdään ilta-aikaan Sotungin lukiolla.