Digitaalinen ylioppilastutkinto Sotungin lukiossa

Digitaalista koetta tekevä opiskelija tarvitsee kokeen ajaksi käyttöönsä tietokoneen. Digitaalinen ylioppilaskoe tehdään lähtökohtaisesti opiskelijan omalla tietokoneella. Kun oma kone on käytössä opintojen aikana, oman tutun laitteen käyttäminen on sujuvaa myös ylioppilaskokeessa. Tablet-laitteet eivät tämänhetkisen tiedon mukaan ole hyväksyttyjä yo-kokeen suorittamislaitteiksi. Lukiolla on jonkin verran kannettavia tietokoneita, jotka toimivat kirjoituksissa varalaitteina. Digitaalisen kokeen tekemistä harjoitellaan opintojen aikana. Yhä suurempi osa oppimateriaaleista on digitaalisessa muodossa ja myös kurssikokeita tehdään digitaalisesti. Mikäli opiskelijalla ei ole mahdollisuutta hankkia omaa tietokonetta, hänen tulee kääntyä asiassa lukion rehtorin tai kuraattorin puoleen. 

YTL:n ohjeistus opiskelijoille 

Ylioppilastutkintolautakunta (YTL) on määritellyt kokeessa tuettavan kannettavan tietokoneen vähimmäisvaatimukset. Tavoitteena on, että mikä tahansa yhteensopiva kannettava tietokone voidaan helposti käynnistää koetilaan ja palauttaa koetilanteen jälkeen alkuperäiseen tilaansa. Tietotekniikka kehittyy nopeasti, joten kokeeseen soveltuvien laitteiden malleja tulevaisuudessa on vaikea ennustaa. Opiskelijoille tiedotetaan uusista päätelaiteohjeista lautakunnan sivuilla. 

Opiskelija on vastuussa siitä, että hänellä on koetilanteessa kannettava tietokone sekä siihen tarvittavat lisälaitteet. Lisäksi edellytetään, että opiskelija osaa toimia YTL:n antamien ohjeiden mukaisesti. Tutustu Ylioppilastutkinnon määräyksiin ja ohjeisiin.  

Opiskelijan varustus ja vastuu digitaalisissa ylioppilaskokeissa 

(Voimassa olevan YTL:n ohjeen mukaan. Huom! Muutokset mahdollisia ohjeistukseen.) 

  • Kannettava tietokone ja tietokoneen virtajohto 

  • Kuulokkeet 3,5 mm plugi- tai USB-liitännällä (langattomat eivät käy) 

  • Kuulokkeiden toimivuus tulee testata etukäteen 

  • Ulkoinen langallinen hiiri (ei ole pakollinen varuste) 

  • Kokelaan tulee osata itse käynnistää (buutata) kone USB-muistilta

  • Kuvallinen henkilöllisyystodistus (passi/henkilökortti/ajokortti) 

  • Mikäli tietokoneessa ei ole kiinteää Ethernet-liitäntää, tulee hankkia erillinen adapteri Ethernet-kaapelia varten. 

Lukio opastaa opiskelijoita digitaalisiin ylioppilaskokeisiin valmistautumisessa opiskelun aikana sekä huolehtii siitä, että opiskelijat saavat riittävät valmiudet osallistua digitaalisiin ylioppilaskokeisiin.